vastuullinen kesäduuni

Tiedätkö mitä? Me luvataan sinulle onnistunut kesätyökokemus!

Kun kyselee ihmisiltä nuoruuden kesätyökokemuksia, nousee esille hyvin monenlaisia työpaikkoja ja -tehtäviä. Joku on ollut mansikanpoimijana, toinen kurkkumaalla, kolmas lastenhoitajana, neljäs siivoojana ja lista vain jatkuu. Tarinoita on yhtä monta kuin tekijääkin - on onnistumisia, innostumisia ja toisaalta varmasti myös pettymisiä ja harmitusta. Ensisijaisesti kesätyöstä saa kuitenkin uutta kokemusta ja tietysti kivan palkkatienestin.

Kesä 2020 on loistava tilaisuus tutkailla ja oppia uutta, saada näkökulmaa siihen, mitä haluat tehdä ”sitten isona” tai toisaalta toki rahoittaa muuta elämää. Kesällä on mahdollisuus painaa duunia täyttä häkää tai toisaalta työtehtävästä riippuen tehdä osa-aikaisesti tai keikkaluontoisesti töitä silloin, kun itselle sopii. Onneksi meillä on täällä Pohjolassa kesällä valoisaa lähes ympäri vuorokauden, jolloin työn ja valoisan ajan tasapainottaminen on helppoa!

Osa meidän viimevuotisista kesätyöntekijöistä on jatkanut töitä myös syksyllä ja osa palaa tänä kesänä meille uudelleen töihin. Onpa meidän kautta työllistyneet työntekijät vaihtaneet meillä sisäisestikin eri tehtävissä, kun samalla työsopimuksella on voinut tehdä siivoojan ja aulapalvelun työtä tai toimia samanaikaisesti varastolla ja lastenhoidon parissa.

Tämän blogikirjoituksen lopusta löydät vinkit kesätyöhakuun, mutta yhden erityisen haluamme nostaa esille. Jos haet kesätöitä usealta eri alalta, muista miettiä jokaisesta työstä jokin tai jotkin pointit, miksi haluat työllistyä juuri siihen. Voi olla, ettei kesätyösi ole samaa, mitä haluat tehdä isona, mutta varmasti jokaisesta työstä löytyy niitä sen työn parhaita juttuja. Löydä ne! Silloin olet paljon motivoituneempi hakija ja työntekijä!

Me olemme mukana Vastuullinen Kesäduuni -kampanjassa, jonka tarkoituksena on taata juuri sinulle onnistunut kesätyökokemus. Haluamme olla mukana edesauttamassa nuoria töihin! Lupaamme pitää sinuun yhteyttä, antaa hyvän perehdytyksen sekä olla tukena koko kesätyösi ajan. Meille on sydämen asia, että iästä tai kokemuksesta huolimatta voimme tarjota #hyväätyötä työntekijöillemme.

Tässä sinulle meidän tärpit onnistuneeseen kesätyöhakuun:

Käy kurkkaamassa meidän avoimet kesätyöpaikat  avoimet työpaikat -osiosta ja hae!