millainen on hyvä linkedin-profiili

10 vinkkiä oman Linkedin-profiilin parantamiseen

Tänä päivänä puhutaan paljon piilotyöpaikoista, mutta mistä nämä piilot sitten oikein löytää? No esimerkiksi LinkedInistä, eli tuttavallisemmin Linkkarista! LinkedIn voi tottumattomalle käyttäjälle tuntua pelottavaltakin some-kanavalta, jossa henkilöbrändit ylistävät kaltaisiaan tai vaihtoehtoisesti ottavat toisistaan mittaa virtuaalitanner tömisten, mutta huoli pois. LinkedInistä hyötyä saadakseen ei todellakaan tarvitse olla asialleen omistautunut superhenkilöbrändääjä tai edes työnhakija. LinkedInin kautta saa myös näkyvyyttä, hyviä vinkkejä, apua, ammatillisen osaamisen kehitystä sekä hyödyllisiä verkostoja. Työnhakijalle LinkedIn-verkoston tarjoama näkyvyys sekä konkreettiset työpaikkailmoitukset ovat erittäin tehokas keino työllistyä.

LinkedIn toimii digitaalisena CV:nä ja työnhaussa yleistynyt onkin käytäntö, jossa hakeminen on niinkin helppoa kuin oman LinkedIn-profiilin jakaminen. Tästä(kin) syystä on siis äärimmäisen tärkeää, että profiilisi herättää välittömästi kiinnostuksen.

Ennenkuin lähdet tositarkoituksella etsimään itsellesi seuraavaa työpaikkaa tai aktivoidut LinkedIn-käyttäjänä, kannattaa homma aloittaa laittamalla perustukset kuntoon. Vaikka olisit jo kokenut kehäkettu Linkkariareenalla, kannattaa allaolevat vinkit silmäillä läpi, parantamisen varaa saattaa nimittäin löytyä.

miten parantaa linkedin profiilia

10 vinkkiä LinkedIn-profiilin kuntoon laittamiseen

1. Muuta oletustaustakuva. LinkedInin taustakuva ( background photo) on vaihdettavissa ja vaihtamalla ainakin tässä asiassa paranee. Taustakuva on ensimmäinen asia joka LinkedIn-profiilissa osuu silmään ja on täten erinomainen paikka viestiä joko omasta yrityksestäsi tai persoonastasi. Voit myös kertoa sen kautta sinulle tärkeää viestiä. Sininen oletuskuva on tylsä ja persoonaton, ethän halua antaa sellaista ensivaikutelmaa?

2. Personoi LinkedIn-profiilisi URL-osoite. Kun jaat profiiliasi, luo professionaalimman kuvan osoite, josta on poistettu kaikki turha, niin että jäljellä on vain nimi. Profiilisi osoitteen tulisi siis olla muotoa ”linkedin.com/in/maija-meikalainen.” Osoitetta pääset editoimaan profiilisivun oikeassa yläreunassa sijaitsevan ” Edit public profile & URL”-linkin kautta, ”Edit your custom URL”-otsikon alta.

3. Valitse profiilikuva tarkoin. Toisin kuin passikuvassa, LinkedInin profiilikuvassa ei suinkaan ole minkäänlaista virallista ohjeistusta kasvojen mikroilmeiden tai asusteiden suhteen. Kiinnitä kuitenkin erityistä huomiota kuvan laatuun, ammattivalokuvaajan ottama kuva erottuu edukseen.  Kuva voi olla värikäs tai mustavalkoinen, iloinen tai vakava, ole kuvassa sen näköinen kuin olet. Profiilikuva herättää katsojassa mielikuvia persoonastasi, joten mieti, millaista kuvaa haluat luoda. Erottautuminen on erittäin ookoo!

4. Varmista, että kuvasi näkyy julkisesti. Monesti vastaan tulee profiileita, joissa kuvan kohdalla näkyy pelkkä LinkedIn-avatar. Tämä harvoin on tarkoituksellista, vaan kuva-asetus on jäänyt vääräksi. Profiilisi näkyvyyttä pääset hallinnoimaan samasta paikasta kuin personoit osoitettakin, eli profiilisivun oikeassa yläreunassa sijaitsevan ” Edit public profile & URL”-linkin kautta.

5. Mieti headline-kohtaan tehokas sisältö. 100 merkin verran tilaa tehdä vaikutus. Tämä on se kohta, joka näkyy nimesi alla, kun esimerkiksi kommentoit muiden keskusteluun. Riippuen siis siitä, mikä agendasi LinkedInissä on, mieti tähän osuva ja napakka sisältö. Sen sijaan, että laittaisit tähän vain tittelisi, voit avata tarkemmin sitä, mitä oikeasti teet tai millaista lisäarvoa pyrit muille tuottamaan. Tämä kohta näkyy monille, joten tähän sijoitetulla tekstillä voit jäädä hyvin mieleen ja erottua. Monella työnetsijällä tässä kohdin lukee vain ”looking for new opportunities”, joka ei potentiaalisille työnantajille kerro mitään. Avaa tarkemmin sitä, millaista työtä ja millä toimialalla etsit. Ole kompakti ja selkeä, tuo vahvuutesi esille.

6. Lisää yhteystiedot. Päivitä ajantasaiset yhteystietosi Contact info- kohtaan. Olit Linkedinissä sitten yrityksen edustajana tai työnhakijana, lisää tähän ne yhteystiedot joista haluat sinut tavoitettavan. Voit myös lisätä yrityksesi tai oman verkkosivusi osoitteen.

7. Hio about-kohdan hissipuhe. Aloita siitä, mitä teet nyt, älä jaarittele polveilevasti koko elämäntarinaasi. Mieti sisältö, joka auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi parhaiten. Avaa persoonaasi ja kerro millainen olet, myös työntekijän/esimiehen/hakemasi työnkuvan vaatimassa roolissa. Työnhakijana kerro ydinosaamisestasi sillä kulmalla, miten se hyödyttäisi tulevaa työnantajaa. Kerro myös tulevaisuuden tavoitteistasi tai unelmaduunisi sisällöstä. Jos olet esim. myyjä, kerro miten voit auttaa ja mitkä ovat vahvuutesi. Loppuun voit lisätä linkkejä tuottamaasi sisältöön, videoihin, verkkosivuihin tai vaikka itseäsi käsitteleviin artikkeleihin. Lisää myös yhteystietosi, jotta sinut on helppo tavoittaa jos etsit aktiivisesti töitä.Tee tekstistä helposti luettavaa jäsentelemällä se ranskalaisia viivoja – tai vaikkapa kuvaavia emojeja- käyttäen osioihin.

8. Täytä työhistoria huolellisesti. Pelkkä titteli ei paljoa kerro, avaa työtehtäviesi sisältö ja erityisesti saavutuksesi! Kerro parilla lauseella myös työnantajayrityksestäsi. Etsi työnantaja nimellä LinkedInin ehdottamista yrityssivuista ja linkitä suoraan siihen – varmista myös, että kyseessä on varmasti oikea yritys esimerkiksi logoa katsomalla.

9. Suomeksi vai englanniksi? Molempi parempi. Käytä profiilisi pääkielenä sitä, jota työssäsi useimmiten käytät. On kuitenkin fiksua kääntää samat asiat – vaikkapa tiivistettynäkin- englanniksi, sillä LinkedInin käyttöliittymä ei toimi suomeksi. Englannin kieli auttaa löytymistäsi hauissa.

10.  Pyydä referenssejä! Tämä on jo edistyneemmän tason hiomista, mutta kirjalliset suositukset osaamisestasi ovat LinkedIn-profiilille kultaa. Lisää myös taitojasi näkyville.

Kun edellä mainitut asiat ovat kunnossa, oletkin valmis viemään työurasi uudelle tasolle LinkedInin tarjoamien mahdollisuuksien maailmassa! Osallistu keskusteluihin, verkostoidu rohkeasti ja jaa omaa osaamistasi muille.